Alueennimi Niku tulee talonnimestä, joka tulee isännännimestä

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
19.1.2018 klo 16.36

Nimeä Niku käytetään Niipperin kaupunginosassa ja Vanhankartanon kylässä sijaitsevasta osa-alueesta. Niku on ollut alueennimenä opaskartassa vuodesta 1998. Alueennimi tulee vanhasta talonnimestä, joka syntyi jo keskiajalla. Talo sai nimen siitä, että isäntä oli nimeltään Niku.

Alueennimi Niku on syntytavaltaan niin sanottu siirrynnäinen, sillä nimi on tarkoittanut aikaisemmin jotakin muuta paikkaa  tässä tapauksessa alueella sijainnutta taloa.

Talonnimi Niku on keskiaikainen ja henkilönimipohjainen. Sen lähtökohtana on Nikolaus-nimen kansanomainen asu. Sama henkilönnimeen liittyvä tausta on myös Nuuksion kantatalonnimellä Niku ~ Nikula. Vanhankartanon Niku- tai Nikus-tila kuului 1500-luvulla Gammelgårdiin, joka oli Pohjois-Espoon suurin kylä. Kylässä oli 12–14 taloa. Vanhoista tonttimaista valtaosa sijaitsi nykyisen Ersin talon eteläpuolella, esimerkiksi kantatalot Ers, Röös, Juun ja Nikus. Gammelgårdin vanhin asutus on luultavasti ollut hämäläistä, mutta kylä on ruotsalaistunut 1200-luvulta lähtien.

Niku eli Nikus oli ensin Gammelgårdin kylän taloryhmässä nykyisen Kehä III:n linjan eteläpuolella, mutta myöhemmin talonpaikka muutettiin pohjoisemmas, nyky-Nikuun.

Niku-nimen pohjalta on muodostettu esimerkiksi katujen, peltojen, puistojen ja suurkortteleiden nimiä, kuten Nikunahde  Nikubrinken, Nikunpelto – Nikuåkern ja Nikunpellonpolku Nikuåkersstigen. Yhteensä Vanhankartanon alueella on yli 20 Niku-alkuista kaavanimeä.

Lähteet: Saulo Kepsun tutkimus teoksessa Kylä-Espoo: Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema 2008, s. 44–48.

(Viikon nimi 3/2018. Marika Luhtala, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus.)

1700-luvun karttaan on merkitty Nikun tilan raivio (B 115). Kartta: Kansallisarkisto. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto.Espoo B7:14/4-14 Vanhakartano / Gammelgård; Karta öfver egorne med delningsbeskrifning (1774).