Bosmeds on Bodomissa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
2.3.2018 klo 11.54

Viikon nimi 9/2018: Bosmeds

Yksi Bodomin kylän kantataloista on Smeds eli Bodom Smeds. Tilan päärakennus on Bodomintien varressa. Nimen Smeds syntyaikana isäntä oli ilmeisesti seppä. Koska Smeds-nimisiä taloja on muissakin kylissä, nimeä on ollut tarpeen täsmentää kylännimellä. Niin on saatu nimi Bodom Smeds. Talolle on syntynyt myös vähän sitä lyhyempi rinnakkaisnimi Bosmeds.

Viereisen Bodominjärven ruotsinkielinen nimi on virallisessa käytössä Bodom träsk, mutta järvelläkin on lyhyempi rinnakkaisnimi Boträsk.

Bosmedsin eli Bodom Smedsin eli Smedsin asuinrakennus Bodomintien varressa on rakennettu vanhalta osaltaan noin 1800 ja laajennusosaltaan 1891.

Talon mukaan on nimetty läheinen Bodomintien sivukuja Bosmedsinkuja – Bosmedsgränden.

Ruotsin kielen smed merkitsee seppää. On pääteltävissä, että Smedsin eli Bosmedsin talossa onkin nimen syntyessä asunut seppä. Nimi Smeds on Saulo Kepsun tutkimuksen mukaan syntynyt viimeistään 1500-luvulla. Säilyneitä asiakirjamerkintöjä on 1600-luvulta lähtien. Talon nimenä on asiakirjoissa vuonna 1681 Smedzen, 1697 Bodom Smedz ja 1701 Boo Smedzen.

Bodomin kylä oli jo 1500-luvulla nelitaloinen. Kylän vanhin tonttimaa lienee Bodom Smedsin kohdalla ja siitä hieman etelään.

Lähteitä: Saulo Kepsun tutkimus teoksessa Kylä-Espoo: Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema 2008, s. 26–28.

(Marika Luhtala, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2017. Täydennetty 2018.)