Huhtakoukku – Svedjekroken

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Kaupunginosannimi Latokaski – Ladusved pohjautuu satoja vuosia vanhaan paikannimeen Ladusved, ja alueen kaavanimistö on saatu pääosin kaskiviljelyn aihepiiristä. Latokasken pohjoisosassa, Ruiskasken suurkorttelissa ovat niminä tai nimenosina esiintyvät työkalut kaskihara, oksakarhi ja huhtakoukku.

Huhtakoukku (itämurteissa pitkällä u:lla huuhtakoukku) on alkeellinen maanpinnan muokkausväline, jota on hyvin voitu käyttää ennen muinoin näilläkin kaskimailla. Latokasken kadunnimi Huhtakoukku – Svedjekroken on vuodelta 1975. Koukunmuotoisella kadulla oli sitä ennen nimi Metsotie, mutta sekaannusten välttämiseksi se nimi haluttiin tuolloin jättää vain Vantaan Korsoon, ja Espoon osalta pyrittiin samalla keskittämään lintuaihepiirin nimet lähinnä Lintuvaaran suunnalle.

Nykysuomalaisella huhtakoukku ei sisälly aktiiviseen sanavarastoon, mutta latokaskelaisen kadunnimen tai osoitteen käytön kannalta ei olekaan välttämätöntä tuntea kovin tarkkaan kaskiterminologiaa ja historiaan jääneen kaskikauden raskasta raatamista.

Tietoja huhtakoukusta

(Viikon nimi 44/2004. Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus.)