Laaksolahti – Dalsvik

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Nykyinen Laaksolahden alue on ollut pitkään Gammelgårdin kylän maita, kunnes isonjaon aikaan sen merkittävimpiä taloja siirtyi pienen Dalsvikin torpan maille Pitkäjärven eteläpuolelle ja vanhan Sveinsin talon ratsutila sai sen mukaan nimen Dalsvik. Torpannimi pohjautui läheisen lahden vanhaan nimeen Dalswiken, josta on asiakirjaviitteitä 1700-luvulta. Suomenkielinen käännösnimi Laaksolahti on otettu käyttöön 1940-luvulla alueen palstoituksen jälkeen, ja vuonna 1975 nimiparista Laaksolahti – Dalsvik tuli kaupunginosan nimi.

Gammelgårdin suurkylään kuului 1500-luvulla kaksi osakylää, Storby ja Källstrand, sekä 12–14 taloa. Nykyisen Laaksolahden osa-alueiden, jotka ovat Jupperi, Kolkekannas, Lähderanta, Rastaala ja Veini, nimistä kaikki Kolkekannasta lukuun ottamatta pohjautuvat vuosisatoja vanhoihin asutusnimiin. Osin ne ovat kuitenkin ajan kuluessa siirtyneet uuteen paikkaan alkuperäisiltä sijoiltaan: esimerkiksi nykyinen osa-alue nimeltä Lähderanta – Källstrand on Pitkäjärven eteläpuolella, mutta alkujaan Källstrand-nimellä tarkoitettiin taloryhmää järven pohjoispuolella.

Muu nimistö alueella on monipuolista ja kirjavaakin kenties juuri sen pitkän historian ja ajallisten kerrostumien vuoksi. Sitä värittävät esimerkiksi alueella toimineet kaivokset, paloasema ja yhteistupa sekä 1800-luvun huvilaelämä, mutta myös Snällbackan torpan pitkään säilynyt riihi sekä Veinin sieniaiheiset nimet. Monet tiennimet ovat varsin vanhoja, asukkaiden itse antamia ja siksi melko yleisiä.

Nimiartikkeleita Laaksolahdesta

Haikaranportti – Storkporten

Jupperinranta – Jupperstranden

Jupperintulli – Juppertullen

Kahdeksas huvilatie – Åttonde villavägen

Kaivosmiehentie – Gruvarbetarvägen

Kolapuuntie – Rakan

Kolmenkoivunkuja – Tre björkars gränd

Koppelikuja – Koppeln

Kuttulampi – Kututräsk

Luuvantie – Logvägen

Nuuniitty – Noängen

Parrukuja – Sparregränden

Peltokumpu – Åkerkullen

Rantatie – Strandvägen

Sienimetsä – Svampskogen

Ukinpolku – Morfarsstigen

Ylänkötie – Höglandsvägen

Äraportti – Äraporten