Lintuvaara – Fågelberga

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Lintuvaara on saanut nimensä läheisen Leppävaaran alueen nimen mukaisesti, minkä lisäksi Lintuvaarassa on ollut lintuaiheista nimistöä jo ennen aluenimeä. Lintuaiheisten paikannimien taustalla on 1900-luvun alussa perustetun Harakan torpan ja työläisyhdyskunnan nimi; torpan ympärille palstoitettuja alueita kutsuttiin laajemminkin nimellä Harakka, mutta kirjavan maineensa vuoksi nimi haluttiin myöhemmin muuttaa Lintuvaaraksi. Muistona Harakasta on Leppävaaran puolella vielä Harakantie. Lintuvaara – Fågelberga on siis varsin nuori nimi, joka on syntynyt 1900-luvun alkupuolella rantaradan valmistumisen ja sitä seuranneen asutuksen leviämisen myötä.

Lintuvaaran osa-alueita ovat Uusmäki ja Painiitty. Molemmat nimet perustuvat vanhoihin kulttuurinimiin, Uusmäki tilannimeen Nybacka ja Painiitty vanhaan niitynnimeen. Niitynnimen Pajängen syntyä ei tunneta. Se esiintyy ensi kertaa asiakirjoissa 1763 kirjoitettuna Pajiäng, 1775 Paiiäng. Lintuvaaran alueella on runsaasti lintuaiheista nimistöä, mutta sinne levittäytyy myös Leppävaaran alueen nimistön sotilasaihepiiri. Painiityn alueella erityisesti lotat näkyvät nimistössä.

Katso myös artikkeli Linnoitusten ja huviloiden, työläisten ja taiteilijoiden Leppävaara.

Nimiartikkeleita Lintuvaarasta

Gubbmossen

Helmipöllönmäki – Pärlugglebacken

Huhuilijanreitti – Ugglestråket

Hämeenkyläntie – Tavastbyvägen

Itärajanpuisto – Östgränsparken

Itärajantie – Östgränsvägen

Jääskeläntie – Jääskelävägen

Kasimir Leinon puisto – Kasimir Leinos park

Katri Valan tie – Katri Valas väg

Kehrääjäntie – Nattskärrsvägen

Kiertolinnunkallio – Strykfågelsberget

Kiertolinnuntie – Strykfågelsvägen

Lintukorpi – Fågelkärret

Lintulaaksonsilta – Fågeldalsbron

Metsolantie – Metsolavägen

Metsälinnunreitti – Skogsfågelsstråket

Muuttolinnunmäki – Flyttfågelsbacken

Muuttolinnunreitti – Flyttfågelsstråket

Painiitty – Pajängen

Pikkulinnunsilta – Småfågelsbron

Pulmusentie – Snösparvsvägen

Puputtajanpuisto – Kvillrarparken

Ruutisarvi – Kruthornet

Sarvipöllönpiha – Hornuggleplatsen

Sommelo

Töyhtötiaisentie – Tofsmesvägen

Vanha Hämeenkyläntie – Gamla Tavastbyvägen

Varaväentie – Vargeringsvägen

Äijänrinne – Gubbranten

Äijäntie – Gubbvägen