Taivaskallio – Himmelsberget

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä

Laajalahden luoteisosassa on asemakaavassa puisto nimeltä Vahvialankallio – Vahvialaberget. Puistossa on korkea kallio. Paikannimikokoelmissa on tiedot kalliota tarkoittavista, asukkaiden puheessaan käyttämistä nimistä Himmelsberget, Taivaskallio ja Taivari.

Taivari on nimestä Taivaskallio syntynyt lyhyempi muoto. Todennäköisesti Taivaskallio on puolestaan käännös ruotsinkielisestä nimestä Himmelsberget, joka on kirjattu nimikokoelmaan 1970-luvulla, mutta on voinut syntyä jo paljon aikaisemminkin. Se voi hyvin olla suunnilleen samanikäinen kuin viereisen kallion nimi Löftesberget (sen on arveltu syntyneen Albergan huvila-asutuksen alkuaikoina 1900-luvun alussa).

Espoosta tiedetään myös Himmelsberget-niminen kallio Kunnarlassa ja Himmelsberg Espoonkartanossa. Lisäksi Helsingin Käpylässä on kuulu Taivaskallio – Himmelsberget. Kun Himmelsberg(et)-nimiä on samalla seudulla näin monta, ne eivät voi olla toisiinsa nähden aivan irrallisia, vaan monessa tapauksessa paikalliset asukkaat ovat antaneet nimen oman asuinseutunsa kalliolle jonkin mallin mukaan. Mallina on voinut olla jokin mainituista nimistä tai jokin muualta tunnettu nimi. Voisi arvella, että Laajalahden tai Albergan asukkaat ovat kenties saaneet vaikutteita Käpylän suunnasta.

(Viikon nimi 8/2010. Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus.)