Oikeanlainen mies

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
19.11.2019 Ilona Mikkonen

Miestenpäivän blogi

Julkisessa keskustelussa on viime vuosina puhuttu vilkkaasti sukupuolesta ja sukupuoleen liittyvistä stereotypioista ja ahtaista roolimalleista. Tämä keskustelu on tietenkin ollut erittäin tärkeää ja on toivottavaa, että se jatkuisi. Valitettavan usein se kuitenkin keskittyy tuomaan esiin ainoastaan naisille asetettuja rooliodotuksia unohtaen, että sukupuolistereotypiat ja -roolimallit koskevat meitä kaikkia: miehiä, naisia ja muunsukupuolisia. Voidaan kuitenkin perustellusti väittää, että nyky-Suomessa miehille annetut raamit soveliaalle ja “miehekkäälle” käyttäytymiselle ovat itse asiassa monin tavoin kapeammat kuin naisten vastaavat.

Tässä Miestenpäivän blogissa pohditaankin erityisesti miehiin ja poikiin kohdistuvia rooliodotuksia - miten ne syntyvät, miten ne voivat vaikuttaa kielteisesti ihan tavallisen suomalaisen pojan ja miehen elämässä ja mitä voisimme tehdä toisin kasvattajina ja yhteiskuntana, jotta kaikki saisimme elää, biologiseen sukupuoleen katsomatta, omannäköistämme elämää yksilöinä. Näyttää ulkoisesti siltä miltä itse haluamme, valita harrastuksemme, opintosuuntauksemme ja uramme omien henkilökohtaisten mieltymystemme mukaisesti, sekä osoittaa tunteitamme itsellemme luontevalla tavalla, ilman että joutuisimme rajoittamaan itseämme sukupuoleemme liittyvien kankeiden käsitysten mukaisiksi.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yksinkertaistaen, perinteinen kaksinapainen sukupuolikäsitys perustuu olettamukseen siitä, että miehet ja naiset olisivat keskenään oleellisesti erilaisia, jopa siinä määrin, että voidaan puhua kahdesta erillisesta ihmistyypistä. Biologia toki johtaa moniin fyysisiin eroihin vaikkapa pituudessa ja lihasmassassa, mutta edes nämä erot eivät ole niin räikeitä kuten helposti ajatellaan; vaikka miehet ovat keskimäärin pidempiä kuin naiset, se ei tarkoita, että jokainen mies olisi pidempi kuin jokainen nainen. Tämän voi jokainen todeta ihan arkikokemuksella.

Kuitenkin tuppaamme olettamaan, että miehet ja naiset ovat syntyjään hyvin erilaisia myös monilta psyykkisiltä ominaisuuksiltaan, kuten vaikkapa sosiaalisilta taidoiltaan tai kognitiivisilta kyvyiltään. Ensimmäisessä miesten oletetaan olevan synnynnäisesti huonoja ja jälkimmäisessä hyviä, ainakin verrattuna naisiin. Aiheesta tehty akateeminen tutkimus on osoittanut suuren osan näistä käsityksistä virheellisiksi (*). Ja sitä paitsi, aikuisia miehiä tutkimalla voidaan havaita eroja, mutta niiden perusteella on mahdotonta vetää luotettavasti johtopäätöstä siitä, mikä todella johtuu biologiasta, ja mikä taas on opittua käyttäytymistä. Ranskalaista filosofia Simone de Beauvoiria (**) mukaillen, mieheksi ei synnytä vaan mieheksi opitaan.

Näiden virhekäsitysten seuraukset ihmisten elämässä ovat kuitenkin hyvin todellisia. Koska oletamme, että kaikki miehet ovat tietynlaisia, kohtelemme kaikkia miehiä vauvasta vaariin tämän oletuksen mukaisesti. Toisaalta, kun mies ei olekaan sellainen kuin hänen stereotyyppisesti kuuluisi olla, rankaisemme häntä "vääräksi" mieltämästämme käyttäytymisestä, ja siten opetamme hänet toimimaan "oikein" ja sääntöjen mukaisesti. Näin me itse asiassa luomme sen todellisuuden, jonka oletamme.

Yhdysvaltalaisen maskuliinisuustutkijan Michael Kimmellin (***) mukaan “oikean”, ts. sosiaalisesti hyväksyttävän, miehisyyden perussääntöjä on länsimaisessa kulttuurissa neljä. Vapaasti suomennettuna nämä säännöt ovat seuraavat:

Kaikki “nynnyily” on kielletty! Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ne ominaisuudet, jotka voidaan millään lailla mieltää “naismaisiksi” tai, vielä pahempaa, “homomaisiksi”, on sopimattomia.

Ole merkittävä “iso pyörä”. Miehisyyden mittareita ovat lompakon paksuus ja status yhteiskunnassa, erityisesti yhteiskunnan “poikakerhoissa”.

Ole horjumaton “kelohonka”. Miehisyyttä tulisi osoittaa välttämällä kaikkea tunneilmaisua.

Näytä niille “närhen munat”. Edellisen säännön poikkeus: aggressiivinen käyttäytyminen on aina sallittua, jopa toivottavaa, sekä ystävien kesken että kotona ja työelämässä.

Näiden sääntöjen opettaminen alkaa usein siitä hetkestä, kun vauva syntyy. Heti kun genitaalit ovat selvillä, poikavauvaa ryhdytään kasvattamaan hyvin eri tavalla kuin tyttövauvaa: akateemisessa tutkimuksessa on havaittu, että edes vauvoina poikalapsille ei puhuta yhtä lempeästi tai yhtä paljon kuin tytöille, eikä poikien itkuun reagoida yhtä nopeasti kuin tyttöjen. Pojille viestitään jo alusta pitäen, että itse pitää pärjätä ja että tarpeiden tai tunteiden ilmaiseminen on turhaa.

Tämä sukupuolelle oikeanlaisen toiminnan opettaminen jatkuu tietysti koko lapsuuden ajan. Pojat puetaan sinisiin vaatteisiin, joiden kuoseissa komeilee isoja kulkuneuvoja ja työkoneita (lentokoneita, junia, traktoreita) ja seikkailee vahvoja supersankareita. Poikia kannustetaan fyysisiin leikkeihin ja kilpailuhenkisyyteen. Poikia kehutaan fyysisistä ja älyllisistä suorituksista.

Ja kaiken tämän opettamisen jälkeen sitten soimaamme ja syyllistämme suomalaisia miehiä siitä, etteivät nämä "puhu eikä pussaa". No eivät varmasti, koska heille ei ole puhuttu eikä heitä olla pussattu - ja puhumisesta ja pussaamisesta on saattanut jopa seurata sanktioita, kuten pilkkaamista ja vähättelyä, niin kotona ja ystäväpiirissä, kuin koulussa ja jopa työelämässä.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Millaisiin ristiriitoihin ja ikäviin, jopa traumatisoiviin, kokemuksiin tällainen yleisesti ja hiljaisesti hyväksytty säännöstö voi johtaa yksilön kohdalla? Monenlaisiin, kuten:

Pieni poika haluaisi pukeutua päiväkodin naamiaisiin omaksi sankarikseen, Frozenin Elisaksi. Hän saa osakseen närkästystä, vähättelyä tai pilkkaa, pahimmassa tapauksessa omilta luottoaikuisiltaan, vanhemmilta ja päiväkodinopettajilta. Poika oppii, että hänen toiveensa oli väärin ja että siinä oli jotain hävettävää. Hän ei enää toistamiseen halua pukeutua mekkoon. Eikä edes katsoa Frozenia, vaikka se sitä ennen piti katsoa uudelleen ja uudelleen ainakin joka viikko.

Lukiosta valmistunut nuori mies ei haluaisi mennä asepalvelukseen, koska se on voimakkaassa ristiriidasssa hänen pasifistisen maailmankuvansa kanssa. Perhe ja ystäväpiiri painostavat, koska kyllähän suomalaisen miehen pitää intti käydä! Asia seuraa häntä läpi koko elämän, kun työhaastattelussa pitää selitellä, miksi armeija on käymättä ja saunailloissa asiasta saa kuulla kettuilua. Se ahdistaa siinä määrin, että nuori mies alkaa väitellä kaikkia niitä tilanteita, joissa armeija mahdollisesti tulisi puheenaiheeksi, kaventaen siten omaa sosiaalista elämäänsä.

Homoseksuaali mies joutuu kerta toisensa jälkeen katsomaan televisiosta sketsejä, jossa heteronäyttelijä tekee hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan vitsin. Tämä asettaa varsinaiset homoseksuaalit itsetutkiskelun äärelle: Olenko minä tuollainen? Entäs jos olen, pitääkö sitä hävetä? Olenko sketsiohjelman “kanahomo” vai enemmän alfa? Onko minun oltava sketsien karikatyyri vai saanko olla maskuliininen siten kuin haluaisin?

Keski-ikäinen raskaiden maansiirtokoneiden kuljettaja on kotioloissa lempeä mies, joka rakastaa puutarhansa hoitamista. Mutta töissä hän ei voikaan olla oma itsensä, sillä työmaan äijäkulttuurissa hempeily ei käy. Siksi hän muuttuukin työpaikallaan toiseksi ihmiseksi, joka on joko hiljaa tai murahtelee ja nauraa kovaan ääneen kahvihuoneen rasvaisille vitseille. Vapaa-ajanharrastuksistaan hän ei kerro muille mitään, joten kaverisuhteet jäävät pinnallisiksi. Toiseksi ihmiseksi tekeytyminen tuntikausiksi joka päivä on kuitenkin raskasta ja henkinen paha olo alkaa vähitellen vaikuttaa työkykyyn.

Vuonna 2018 silloinen hallitus linjasi, että nuorten miesten syrjäytyminen on Suomen suurin turvallisuusuhka. Sisäasiainministeriön asettaman työryhmän johtaja Anneli Taina totesi silloin, että syrjäytyminen näkyy erityisesti koulupudokkaiden määrän kasvuna, väkivaltarikostilastoissa sekä alkoholiongelmien lisääntymisenä. Iäkkäämpien suomalaisten miesten kohdalla syrjäytymiseen johtaa usein avioero, joista 70 % panee vireille vaimo. Eron jälkeen mies jää yksin, koska vaimo oli paras kaveri, yhteiset kaverit jäävät vaimolle, eikä omien kavereiden kanssa voi puhua ikävistä asioista - eikä varsinkaan niistä tunteista. Mutta mitä jos monipuolinen tunneilmaisu olisi myös miehille hyväksyttävää? Mitä jos poikia ja kannustettaisiin tunne- ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen? Olisiko sitä kautta mahdollista vähentää pahaa oloa, joka usein purkautuu väkivaltana tai jota itselääkitään alkoholilla? Olisiko siten mahdollista jopa ennaltaehkäistä avioeroon johtavia parisuhdekriisejä?

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Roolimalleihin ja stereotyyppeihin liittyvät ongelmat ovat luonteeltaan rakenteellisia, millä tarkoitetaan sitä, että ne ovat juurtuneet syvälle yhteiskuntaamme ajattelu- ja toimintamalleina sekä puhetapoina. Sukupuoleen liittyvät oletukset omaksumme lapsesta pitäen, toisinnamme niitä omassa elämässämme ja siirrämme aina seuraavalle sukupolvelle. Rakenteelliset ongelmat mielletään usein erittäin hankaliksi muuttaa ja monin tavoin ne ovatkin sitä. Mutta toisaalta - ajattelumallien ja puhetapojen muuttamiseksi voimme jokainen tehdä töitä omassa arkielämässämme. Erityisesti kasvattajat, sekä vanhemmat että ammattinsa puolesta lasten ja nuorten kanssa tekemisissä olevat, voivat vaikuttaa asioihin tekemällä ja puhumalla toisin - mutta niin voi myös  meistä ihan jokainen omassa perheessään, ystäväpiirissään ja työpaikallaan toimia!.

Miestenpäivän kunniaksi Espoon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta toteaakin, että jokainen meistä ansaitsee tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi ensisijaisesti yksilönä, ei sukupuolensa edustajana. Jokainen mies saa olla ns. perinteinen mies, mutta hänen ei ole missään nimessä ole pakko olla sitä. Mies ja poika saa olla kaikkea sitä, mitä naiset ja tytötkin saavat olla. Esimerkiksi: he saavat olla hoivaavia ja herkkiä. He saavat itkeä ja pyytää apua. He saavat harrastaa ratsastusta ja voimistelua. He saavat pukeutua hameeseen ja meikata. He saavat näyttää tunteensa ja puhua tunteistaan. On meidän kaikkien vastuulla toimia siten, että tästä paremmasta mahdollisesta maailmasta tulee totta.

Dr. Ilona Mikkonen
Senior Lecturer
Aalto University School of Business
Department of Marketing

[*] Eckert, P. and McConnell-Ginet, S., 2013. Language and gender. Cambridge University Press.

[**] De Beauvoir, Simone. Le deuxième sexe. Vintage, 1989.

[***] Kimmel, Michael. 1998. Interview. No Safe Place: Violence against Women. PBS March 27, 1998. Television.