Otaniemen lukiossa opiskeleva Valtteri Aurela voitti nuorten Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
6.5.2020 klo 10.23

Tekniikan alan yliopistokoulutettujen ammattijärjestö Tekniikan akateemiset TEK ja lapsi- ja nuorisotyön palvelujärjestö Kehittämiskeskus Opinkirjo järjestävät vuosittain lasten ja nuorten tiede- ja teknologiakilpailun Tutki-Kokeile-Kehitä. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin koronan takia poikkeuksellisesti kokonaan virtuaalisena. Nuorten finaalityöt olivat esillä kilpailun verkkosivuilla. Palkinnot jaettiin perjantaina 24.4. suoran verkkolähetyksen välityksellä.

Valtteri Aurela kasvokuva

Valtteri Aurela, 16, Otaniemen lukiosta palkittiin parhaasta teoreettisesta tutkielmasta. Hän tutki erilaisia tapoja, joilla yhdellä nopalla voidaan simuloida toista, erilaista noppaa eli tapoja, joilla m-sivuista noppaa voidaan simuloida n-sivuisella nopalla. Tämä tarkoittaa sitä, että heitetään n-sivuista noppaa kunnes saadaan satunnainen kokonaisluku lukujen 1 ja m väliltä.

– Aiheessa kiehtoi sen matemaattinen syvyys, mutta selittämisen helppous, Aurela kertoo.

Aurela on aina pitänyt matematiikasta. Hän altistui matematiikalle veljensä kiinnostuksen myötä jo nuorena. Kesällä ennen 8. luokan alkua Aurela kävi Päivölän opistossa matematiikkaleirin.

– Opin paljon uutta matematiikasta ja tapasin innostavia matemaatikoita, kuten kilpailutyöni ohjaajan Olli Järviniemen, Aurela sanoo.

Aurela palkittiin 1 400 eurolla. Lisäksi Aurela ja toinen palkituista valittiin edustamaan Suomea syyskuussa Espanjassa järjestettävään EU:n nuorten tiedekisaan EUCYS.

Tulevaisuudessa Aurela haluaisi opiskella matematiikkaa.

Uutinen STT:n sivuilla.

Lisätietoa:

Tutki-Kokeile-Kehitä 2020 -kilpailun finalistien työt ovat esillä virtuaalinäyttelyssä elokuun loppuun asti: tukoke20finalistit.fi

Valtteri Aurelan työ: https://bin.yhdistysavain.fi/1603755/WR7ImH01eslGa53RmVUr0Tbiel/Tukoke_tyo%CC%88_2020%20.pdf

Yhteystiedot:

Tuula Pihlajamaa, nuorisoprojektit, Tekniikan akateemiset TEK, puh. (09) 2291 2281

Eeva Mäkelä, erityisasiantuntija, Kehittämiskeskus Opinkirjo, puh. 050 472 9992

Valtteri Aurela, aurela.valtteri@gmail.com, puh. +358 44 500 2829