Kerhoon hakeminen

Kerhoon hakeminen, päätöksenteko, kerhomaksut ja valintaperusteet

Kerhon toimintakausi on elokuusta toukokuun loppuun. Uudelle toimintakaudelle tulee aina tehdä uusi hakemus. Seuraavan toimintakauden kerhoihin haetaan maaliskuussa. Päätös kerhopaikasta tehdään yhden toimintakauden ajaksi.

Kerhoihin voi kuitenkin hakea myös hakuajan jälkeen mahdollisesti toimintakauden aikana vapautuville paikoille.

Kerhoon haetaan Varhaiskasvatus ja esiopetus-sivulta löytyvällä hakemuksella. Hakulomake toimii chrome-selaimella. Kerhohakemuksen voi jättää, vaikka kerhojen toimintakausi olisi jo alkanut. Kerhohakemukset ovat voimassa kyseisen toimintakauden loppuun asti.

Kerhoon osallistumisesta ei peritä maksua 1.8.2019 alkaen (Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 20.3.2019).

Kerhotoimintaan osallistuminen ei vaikuta Kelan maksamaan kotihoidontukeen. Jos lapselle on myönnetty yksityisen hoidon tuki, ei lapselle voida myöntää kerhopaikkaa.

Valintaperusteet:

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on päättänyt valintaperusteet. Kerhoihin valitaan kaksi vuotta täyttäneitä lapsia kunkin kerhon ikärakenne huomioon ottaen. Mikäli kaikkia hakijoita ei voida valita, tehdään valinta seuraavassa etusijajärjestyksessä.

  1. Hakuaikana saapuneet kerhopaikkaa jo edellisenä toimintakautena käyttäneiden lasten hakemukset.
  2. Hakuaikana saapuneet hakemukset, joissa lapsella on sisarusperuste samaan kerhoryhmään.
  3. Hakuaikana saapuneet päivähoitopaikastaan luopuvien lasten hakemukset.
  4. Hakuaikana saapuneet muut kuin edellä mainittujen valintaperusteiden mukaiset hakemukset.
  5. Hakuajan ulkopuolella saapuneet hakemukset hakemusten saapumisjärjestyksessä.

Mikäli kaikkia samaan ryhmään kuuluvia hakijoita ei voida valita, suoritetaan valinta heidän välillään arpomalla.

Mikäli lapsen ensisijainen kerhopaikan hakutoive ei toteudu, otetaan huomioon mahdollinen toissijainen kerhopaikkatoive tai mahdollinen muu kerhopaikka edellä mainittujen valintaperusteiden mukaisesti.

Kerhot alueittain

Espoon keskuksen palvelualue

Hiirisuon kerho
Järvenperän päiväkodin kerho
Kirkkojärven kerho
Palttinan kerho
Pikkumestarin kerho

Suvelan asukaspuiston kerho
Suviniityn kerho

Espoonlahti

Espoonlahden päiväkodin kerhot
Kaitaanniityn päiväkodin kerho
Pisan kerho
Tillinmäen päiväkodin kerho

Leppävaara

Karakallion asukaspuiston kerho
Lähderannan luontokerho
Painiityn kerho
Perkkaan asukaspuiston kerho
Säterin kerhot

 

Matinkylä-Olari

Olarin asukaspuiston kerho

Tapiola


Kaislikon kerho

Mankkaan asukaspuiston kerho
Mankkaan luontokerhot
Tapiolan asukaspuiston kerho