Ohjaamotalo jalkautuu ulos tavoittamaan palveluiden ulkopuolelle jääneet nuoret

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
26.6.2020 klo 14.41

Rajoituksia on alettu hiljalleen purkaa yhteiskuntamme oltua pitkään suljettuna. Voimme vasta arvailla, millaiset arvet poikkeuskevät jättää. Kuitenkin jo nyt voidaan sanoa, että alle 30-vuotiaat nuoret ovat se ikäryhmä, joka ottaa iskut vastaan isosti: räjähdysmäisesti kasvanut työttömyys on kohdistunut rajusti etenkin nuoriin aikuisiin.

Ohjaamotalossa poikkeusaika on näkynyt monin tavoin. Veimme palvelumme verkkoon ja moni nuori ne sieltä löysikin. Huoli nousi kuitenkin niistä nuorista, jotka putosivat pois palveluista tai eivät poikkeustilan takia löytäneet tarvitsemiensa palvelujen piiriin.

Kesäaika käytetään Ohjaamotalossa siihen, että tavoitamme palvelujen ulkopuolella olevat nuoret sekä kevään ja kesän aikana työttömiksi jääneet nuoret. Teemme yhteistä työtämme jalkautumalla nuorten pariin julkisille paikoille. Emme anna Ohjaamotalon seinien rajoittaa työtämme, vaan otamme kaikki etsivän ja jalkautuvan työotteen omaksemme.

Kesäaika voi olla ratkaiseva sille, että nuori ei lähde luisumaan yhä kauemmaksi työstä tai koulutuksesta, vaan hänestä otetaan koppia heti. Kohtaamillemme nuorille kerromme, mitä mahdollisuuksia hänellä on tarjolla Ohjaamotalossa ja muuallakin, olipa kyse arjen asioiden kuntoon laittamisesta, koulutuspaikasta tai työstä. Tavoitteena on mahdollisimman monen ulkopuolelle jääneen nuoren tavoittaminen ja saattaminen hänen tarvitsemaansa palveluun. 

Ohjaamotalo menee ulos_uutisen nostokuva