Pyörätiet kuntoon! Kaupunkilaiset ja kaupungin työntekijät testasivat katujen kuvausta

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
1.11.2016 klo 10.54

Espoo testaa digikokeilua, jossa kaupungin pyöräteitä kuvataan Google Street View:n tapaan. Tavoitteena on kattava kuva- ja tietopankki, jonka avulla pyöräteiden kunnossapito sujuu entistä paremmin. Katujen kuvausta on nyt testattu sekä kuntalaisten että kaupungin henkilökunnan voimin.

Ajantasaista tietoa pyöräteiden kunnosta? Sitä kaipaavat niin kaupunkitekniikan keskuksen katujen ylläpito kuin Espoon kaduilla aktiivisesti pyöräilevät. Siksi DigiEspoon ’Tee Espoosta parempi’ -kokeiluhankkeessa menestynyt paikkatietoa hyödyntävä karttasovellus voi tulla todella tarpeeseen.

Kartan käyttäjät voivat siis katsella kuvia jo kuvatuista paikoista - tai ilmoittaa kätevästi kuvien avulla huomaamansa katukunnossapidon epäkohdan kaupunkitekniikan keskuksen asiakaspalveluun.

”Asiakaspalveluun voi kertoa esimerkiksi, jos huomasi matkan varrella kaatuneen liikennemerkin tai kuopan maassa. Kun meillä on tiedossamme tarkka sijainti ja kuva, asiat on helppo korjata. Jos kuntalaiset innostuvat tästä, meillä on jatkuvasti ajantasaista tietoa katujen kunnosta”, sanoo projektia kaupunkitekniikan keskuksessa vetävä infrapalvelupäällikkö Toni Korjus.

Kokeilua jatketaan joulukuussa

Karttapalvelua ja pyöräteiden kuvausta on nyt testattu sekä kuntalaisten että kaupungin työntekijöiden voimin. Kaupunkilaisille järjestettiin kuvaustapahtuma sunnuntaina 30.10. Ison Omenan ympäristössä - aluksi kerrottiin hankkeen taustoista, ja tämän jälkeen testailussa päästiin tositoimiin, kun kännykkäsovellusta ja kuvausta kokeiltiin maastossa.

”Hyvin kiinnostunutta porukkaa oli mukana. Erityisesti tykättiin siitä, miten helppokäyttöinen tämä palvelu on”, kertoo tilaisuutta vetänyt Pekka Sarkola Gispo Oy:stä. Gispo Oy on paikkatiedon hyödyntämisen asiantuntija, jonka kanssa Espoo tekee kokeilussa yhteistyötä.

Vapaaehtoisilta kokeilijoilta ei intoa puuttunut, ja paljon pohdittiinkin sitä, kuinka saada muutkin kiinnostuneet pyöräilijät mukaan testaukseen. Uusi tilaisuus koittaa 8.12., kun kaupunki järjestää uuden kokeilupäivän, jolloin ohjelmassa on alustavien suunnitelmien mukaan pienryhmätyöskentelyä. Tarkoituksena on pohtia, kuinka hyödyntää mahdollisimman hyvin kuvaamalla kerättyä tietoa. Saat tästä tilaisuudesta lisää tietoa Facebook-tapahtumasta.

Motivoiva ja intuitiivinen sovellus: ”Kuvaa lisää!”

Kaupungin työntekijöiden kesken katujen kuvausta kokeiltiin perjantaina 28.10., kun kaupunkitekniikan keskuksen työntekijät kuvasivat katuja Espoon keskuksen ympäristössä jalan, pyörällä ja autolla.

”Tuntui toimivan, kokeilu onnistui teknisesti hyvin”, antoi ensipalautteen kirpakasta syysilmasta kävelylenkiltä kameran kanssa palannut palvelupäällikkö Saara-Maija Pakarinen.

”Laite antoi motivoivasti palautetta - se onnitteli, kun kymmenen kuvaa oli kasassa, ja kannusti ottamaan lisää”, infrapalvelupäällikkö Toni Korjus sanoi.

Käyttäjä voi itse säätää, kuinka usein ja miltä etäisyydeltä kuvia otetaan. Tässä testissä Pakariselle ja Korjukselle kertyi noin 800 kuvaa 30 minuutin kävelylenkin aikana.

”Riitti, kun yhtä nappia painoi. Käyttöliittymä oli intuitiivinen”, kuittaa Pakarinen.

Sovellus on myös hienotunteinen - kun kuvat jälkeenpäin ladataan kartalle, sumentaa sovellus kadulla liikkujien kasvot ja autojen rekisterinumerot.

Kuvaamista pyörän selässä kokeillut projektiassistentti Elina Sirén huomasi, että pyörästä kannattaa jättää kori kotiin, tai se näkyy osittain tankoon kiinnitetyn kameran kuvassa. Muuten kuvaus sujui pyöräillenkin hyvin. Kännykkäkameraa varten pyörän tankoon olisi kätevintä hankkia oma teline.

Mahdollisesti käyttöön ensi vuonna

Korjus arvelee, että katukuvaus voisi olla käyttöön otettavassa kunnossa jo ensi vuoden alkupuolella. Nyt palvelua testataan, ja joulukuussa kootaan yhteen kokemuksia testauksesta niin oman talon sisältä kuin kuntalaisten kanssa.

Kuvauksen jälkeen kuvat ladataan Mapillary-karttapohjalle. Siellä ne muodostavat vihreiden pisteiden jonon - pisteitä on tiuhassa, onhan kunkin kamera ottanut 30 kuvaa minuutissa.

Gispo Oy:n Pekka Sarkola arvelee, että Espoonkin kaltainen suuri kaupunki olisi nopeasti kuvattavissa, jos mukaan saadaan aktiivisia kaupunkilaisia.

”Esimerkiksi Salosta on olemassa paljon vastaavaa kuvadataa. Se johtuu ihan siitä, että Salossa on yksi aktiivinen pyöräilijä, joka on kuvannut käytännössä koko kaupungin. Espoo on tietenkin paljon suurempi, mutta tämä esimerkki kertoo, ettei lopulta tarvita edes kovin montaa pyöräilijää, jotta pyörätiet saadaan kuvattua”, hän sanoo.

Tältä se näyttää - katso kuvattuja kohteita Mapillarystä

sunnuntailta Ison Omenan läheltä

maanantailta Keskuspuistosta