Arjen sankari

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
2.3.2018 Katja Kytölä

Tiina on herännyt aamulla 5.45, vienyt kaksi lastaan päiväkotiin kahdella eri kulkuneuvolla, työntänyt rattaita sitkeässä lumihangessa ja nyt hän on kiiruhtamassa töihin. Jakkupuvun alla selkä on märkä hiestä, vaikka kuumetta on 38,6 astetta. Päässä jyskyttää ja kurkkukivun takia nielaista ei voi. 9 tunnin työpäivä edessä ja monta vaativaa työtehtävää. Tiina tietää, ettei tänäänkään ehdi pitämään ruokatuntia, mutta ei se haittaa, kun kipeänä ei maistu ruoka. Tiinalla ei ollut mitään mahdollisuutta jäädä töistä kotiin.

Anna on juuri lopettelemassa pitkää työpäiväänsä, kun hän näkee kännykkänsä näytöllä äitinsä soittavan. Annaa ahdistaa heti, mutta pakko vastata. Äiti tarvitsee apua. Isällä on Alzheimerin tauti ja äiti kulkee rollaattorin avulla. Äiti pyytää siivoamaan isän sotkut ja käymään heille kaupassa ja apteekissa. Anna ei voi kieltäytyä, mutta se merkitsee sitä, että hänen täytyy ottaa oma tytär mukaan, syöttää hänet Mäkkärillä ja teettää läksyt isovanhempien luona 45 minuutin ajomatkan päässä. Oma spinning on peruttava, mutta tyttären on ehdittävä balettiin.

Leena on hakenut kirjastosta kasan tenttikirjoja. Opinnot yliopistossa ovat ihan loppusuoralla. Leena asuu kommuunissa, jossa tänään on bileet. Senhän tietää, että viini virtaa, musiikki soi ja ovi käy – aamuyöhön. Leenan on yritettävä lukea mahdollisimman paljon ennen bileitä. Hän ei voi sanoa ystävilleen ei, mutta hänen täytyy olla siivoamassa ravintoloita valomerkin jälkeen, jotta hän voi rahoittaa opiskelunsa. Bileiden ja siivoamisen jälkeen on jaksettava luennolle. Viikonloppuna hän on Prisman kassalla kaksi vuoroa peräkkäin, joten viikonloppunakaan ei voi lukea. Mutta ystävien silmissä hän ei halua olla ilonpilaaja, tiukkapipo ja hikari.

Tiina, Anna ja Leena ovat suorittajia. He ovat oppineet, että he kelpaavat vain tekemistensä ja suorittamisensa kautta. He eivät kelpaa omina haavoittuvina itsenään. Olisi heikkouden osoitus jäädä oman hyvinvoinnin takia pois töistä, ajattelee Tiina. Tiina on kasvatettu pärjäämään. Leena pelkää hylkäämistä ystäviensä taholta. Hän ei halua jäädä yksin. Leena mieluummin venyttää omia rajojaan. Anna puolestaan ei halua tuottaa vanhemmilleen pettymystä. Häntä on syytetty niin paljon itsekeskeisyydestä valitessaan oman menon.

Lepo – onko sekin perusteltava itselle hyödyn kautta? Kun nyt lepään, jaksan taas oravanpyörässä. Ei, vaan meillä jokaisella on oikeus lepoon, sairauslomapäivään ja omiin mielipiteisiin. Meidän tiinojen, leenojen ja annojen on taisteltava itsemme ulos niistä kahleista, jotka lapsuutemme ja kasvatuksemme on sisällemme kenties rakentanut. Itsehän me niitä pidämme yllä tai jopa olemme ne itse luoneet. Olemme kuitenkin nyt aikuisia ja voimme olla niitä kaivattuja lempeitä ja ymmärtäväisiä vanhempia omalle sisäiselle lapsellemme. Se on saavutus.