Elämää kerrostalossa

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
25.1.2018 Katja Kytölä


”Sinä idiootti, joka paiskot ovea joka aamu seitsemältä…” Tämän kaltaisten tekstien lukeminen kotitaloni ilmoitustaululla sai minut repimään nimettömät laput seiniltä. Ei, minä en paisko ovea, enkä ole se ketä syytetään ”pesulan” pitämisestä, tai viikonloppuöiden musiikin soitosta. Minä vaan en suostu asumaan talossa, jossa toisia haukutaan. Olen myös eri mieltä. En ole kuullut paiskomista (jos se olenkin minä?), en öisiä juhlia enkä pesulan ääniä. Mikä oikeuttaa jonkun asukkaan määrittelemään, mikä on liian kova ääni, mikä ei? Sanomattakin on selvää, mikä olisi järkevän asukkaan tapa toimia, jos jokin häiritsee tai on väärin naapureita kohtaan. Ilmoitustaululla solvaaminen se ei ole.

Tiedän, että on myös taloja, joissa naapureista välitetään. Naapurille viedään lämpimäisiä, kun omassa kodissa on leivottu. Naapureiden lasten perään katsotaan ja yhdessä kasvatetaan pihapiirin lapsia. Voidaan jakaa kyydit harrastuksiin tai töihin. Voidaan jakaa myös huolia ja ilon aiheita. Olen nähnyt yhdessä koristeltuja rappukäytäviä. Jouluvaloja kierrettynä kaiteisiin ja rapun ikkunalaudoilla kasvatettuja kasveja. Lehdet viedään seuraavalle, kun on itse luettu. Kun lapsella jää avain kotiin, hän voi turvallisin mielin mennä odottelemaan naapurin papan luo omien vanhempien kotiin tuloa. Kun on itse matkoilla, voi avaimen jättää naapurille, joka käy kukkia kastelemassa matkan ajan.

Turvallisessa ja välittävässä talossa kuunnellaan naapureiden ääniä ihan eri korvin kuin syyttävällä. Kun naapurin äänet huolestuttavat, soitetaan 112 ja avataan ovi hätääntyneelle. Nalleretkelle ei tarvitse juosta pakkaseen, vaan voi yöpuvussa kipittää tuttuun paikkaan. Naapuri halaa, keittää teetä, kuuntelee ja petaa pedin kotona tapahtuneiden kauheuksien uhrille. Aamulla yhdessä soitetaan Omatilaan.

kerrostalo