Minkälaista on työni Omatilassa?

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
5.9.2018 Katja Kytölä

Rakastan työtäni ja tulen joka aamu mielelläni töihin. Koen tekeväni merkityksellistä työtä. Mikään työpäivä ei ole samanlainen kuin toinen. Aamulla töihin tullessa voi jonkin verran aavistella, millainen päivä on tulossa, mutta kaikki voi muuttua hetkessä. Juhannus tai joulu tänä vuonna ei ole samanlainen kuin viime vuonna. Puhelin on auki ja toimistossamme on yleensä aika hektistä ja äänekästä, mutta hyvää hyrinää. Näen ympärilläni ahkerat ja positiiviset, välittävät työkaverini.

Omatilan ovet ovat avoinna kaikille espoolaisille lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille. Minä hetkenä hyvänsä kuka tahansa voi tarttua Omatilan oven ripaan ja tarvita minua. Minä olen täällä sitä varten. Minä avaan sen oven ja saatan hänet pehmeälle sohvalle. Minä olen valmiina kuuntelemaan. En pelkää, en hajoa tai mene rikki, minulle voi kertoa ihan mitä tahansa. Jos asiakas on sen kestänyt kokea, minä kestän sen kuulla. En myöskään hätäänny ja tiedän, mitä voidaan tehdä. Jos en tiedä, voidaan yhdessä miettiä. Onneksi meillä on apunamme poliisi, lastensuojelu, terveyskeskus, aikuissosiaalityö ja moni muu taho. Tärkeintä on kuitenkin ensin vähän hengähtää ja huomata, että on päässyt turvalliseen paikkaan.

Turvaa tarvitsevan ohjaan turvaan ja kuuntelijaa tarvitsevaa kuuntelen. Joinakin päivinä en työskentele päivystyksessä. Sellaisina päivinä tapaan avoasiakkaitani. Heillä kaikilla on lähisuhdeväkivallan kokemuksia tai ainakin sen pelkoa. Avoasiakkaat ovat jo tutumpia, jotkut ovat käyneet kauan keskustelemassa, jotkut vasta aloittelevat tai käyvät vain piipahtamassa. Heihin kaikkiin tutustun ja yritän löytää jokaisen asiakkaan yksilöllisen tavan käsitellä asioita. Uskon, että asiakas itse tietää, mikä häntä auttaa ja pyrin menemään siihen maastoon yhdessä hänen kanssaan. Voimme yhdessä ihmetellä väkivallan rumuutta tai toipumisen kauneutta, selviytymisen ihanuutta.

Joinakin päivinä pesen turva-asuntojen lattioita ja vessoja, teen päätöksiä ja kirjauksia, konsultoin, suunnittelen ryhmätoimintaa kollegoideni kanssa tai käyn kaupassa. Jonain päivänä saatan puhua kolmekymmentä puhelua. Työkavereideni kanssa myös paljon keskustelemme lähisuhdeväkivallasta ilmiönä ja olemme yhdessä todenneet, ettemme ikinä tule tietämään siitä kaikkea. Osaamme kertoa asiakkaille väkivaltaisen parisuhteen dynamiikasta ja syklistä, traumatisoitumisesta ja perheväkivallan vaikutuksista lapsiin sekä selviytymisprosessista. Mutta emme koskaan voi tietää, mikä on kenenkin henkilökohtainen kokemus. Joskus väkivalta, josta kuulee, on hyvin graavia ja tappavaa. Mutta sen vastapainoksi saa ihailla, kuinka ihminen selviää mitä kamalimmistakin kokemuksista. Asiakas voi tulla suoraan sairaalasta tai leipäjonosta tien toiselta puolelta, joskus parkkeerata Teslansa ovemme eteen ja heittää Luikkarinsa sohvallemme. Ei ole olemassa tyypillistä asiakasta – muuten kuin että yleisimmin hän on nainen.

Joka päivä, kun lähden töistä kotiin, lähden tyytyväisenä. Olen onnellinen ja kiitollinen, että sain auttaa sen päivän asiakkaita. Olen iloinen siitä, että ainakin he ovat matkalla turvallisempaan elämään.