Rutiinikysymys

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
28.6.2018 Ellimari Kortman

”Onko miehesi koskaan käyttänyt väkivaltaa sinua kohtaan?” kysyttiin minulta neuvolassa. Sanat tarttuivat kurkkuuni ja yritin nieleskellä niitä liikkeelle. ”Rutiinikysymys” hymyili työntekijä ymmärtäväisesti ja selitti, että asia kartoitetaan kaikilta espoolaisilta.

Ajattelin eilistä. Miten kovaa hän oli taas tarttunut ranteestani kiinni. Oikea käteni meni vaistomaisesti kasvaneella mahallani lepäävän, vasemman käteni päälle. Ihoni aristi kevyttäkin kosketusta. Vastasin kieltävästi, vaikka tunsin syyllisyyden piston sydämessäni siitä, etten pystynyt puolustamaan oikeuttani kertoa. Häpesin, että lapseni tulisi saamaan äidikseen näin saamattoman vätyksen. Puolisoni oli oikeassa.

Luulen, että työntekijä huomasi punan kasvoillani, sillä hän katsoi minua mietteliäänä. ”Noniin, mennäänpä sitten eteenpäin” hän totesi pienen hiljaisuuden jälkeen helpottuneen oloisena ja jatkoi puhetta lapsen isästä.

En jaksanut korjata. En jaksanut taas selittää ja jännittää, miten tämä työntekijä tällä kertaa suhtautuisi kertomaani.

Kotona mietin edelleen neuvolakäyntiä ja tunsin ahdistusta siitä, etten kertonut. Huomasin vierittäväni työntekijän harteille ehkä hieman omaa syyllisyystaakkaani pohtimalla, olisiko kertominen ollut helpompaa, jos hän olisi käyttänyt toisenlaisia sanoja.

Säpsähdin ajatuksistani, kun puolisoni tuli kotiin. ”Mitenkäs mun muruset voi?” hän kysyi huolettomasti ja hieroi hellästi vatsaani. Hän muiskautti suukon poskelleni ja siirtyi makuuhuoneeseen vaihtamaan työvaatteitaan. Kuten aina, hän ei odottanut vastaustani, vaan alkoi kertoa omasta päivästään. Hän tuli takaisin olohuoneeseen, ikään kuin tarkistaakseen, että kuuntelen häntä, enkä ole uppoutunut näpräämään puhelintani. En tietenkään ollut, sillä olin jo oppinut, mitä siitä seuraa. Kuuntelin häntä ja yritin näyttää kiinnostuneelta.

Puolisoni kulmat kurtistuivat kesken hänen lauseensa. Huomasin jännittyväni. Mitä muka tein väärin? Mutta sitten hän naurahtikin kevyesti ja tuli sohvalle viereeni. ”Sulla jäi huulipunaa tohon!”, hän sanoi ja tökkäisi poskeani.

Sydän