Terveisiä sisäisestä maailmastani

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
18.1.2018 Katja Kytölä

Turvapaikka. Mielessäni kuvittelen meren rannan. Kun suljen silmäni, näen polun, jota pitkin kävelen sinne. Jokaisen kiven ja puun juurakon, jonka ylitseni jalkani nousee. Polun reunustoilla on runsaasti kasvillisuutta, joskus fasaani viilettää aukean kohdalla, joskus kani.

Rantaan tultaessa maa muuttuu hienoksi hiekaksi. Jalat melkein uppoavat siihen. Ihan rantaviivan tuntumassa on kuollutta levää ja muuta meren tuomaa roskaa. Tunnen kasvoillani kostean tuulen. En osaa sanoa ihan varmaksi sataako, vai pärskyykö merestä vettä. Ilma kuitenkin on hyvin raikasta ja happipitoista, ihanaa. Hengitän syvään, oikein imen itseeni merituulta keuhkojen takaseinämiin asti. Aaltojen lyönti rantaan kuuluu kohisevana aika voimakkaasti. Hengitykseni rytmittyy aaltojen liikkeen kanssa yhteen. Aaltojen vaahto poreilee leväroskassa. Katson kauas ulapalle, aurinko on pilvessä ja aavaa merta on silmän kantamattomiin. Hieman kauemmas länteen katsoessa siintää epätarkkana jokin pieni saari.

Tässä on maailman turvallisin paikka. Koen oman läsnäoloni hyvin voimallisena ja itseni vahvana. Tämän kaiken ankkuroin sormessani olevaan hopeiseen sormukseen, jossa on oranssi kivi. Sormuksella on myös oma erityinen merkityksensä minulle. Kun tämä paikka ja täydellinen turvan tunne liittyvät sormukseen, voin saavuttaa hyvän turvan tunteen missä ja milloin tahansa vain koskettamalla sormusta.

Kun olen ahdistunut arkistressissäni ruuhkabussissa, sivelen sormusta. Kun minua pelottaa hammaslääkärin tuolissa, puristan sormusta. Kun itkettää maailman ja ihmisten epäreiluus, hipaisen sormusta. Sormuksen koskettaminen vie minut hetkessä sinne meren rantaan ja kuulen aallot. Hengitys tasaantuu itsestään jo siitä ajatuksesta, että olen rannassa.

Myös itsessäni olen aina turvassa. Mielikuvitukseni avulla pystyn siirtämään itseni omaan sänkyynikin ja tuntemaan mieheni ison, lämpimän kämmenen silittämässä olkaani. Mielessäni tunnen hänen niin tutun kätensä ihon jokaisen rypyn. Tunnen tyynyn pehmeyden ja peiton lämmön. Kodin tuoksu, äänet, värit, valot. Sydämeni syke ja hengitykseni tahti.

Jos mieleni on levoton ja useat erilaiset ajatukset ryntäilevät päässäni, tyhjennän mieleni. Kuvittelen tietokoneeni delete-napin, painan sitä ja ajatukset katoavat. Jos se ei toimi, kuvittelen pääni liesituulettimeksi. Mielessäni katson liesituulettimen säätönappia ja käännän sen täysille. Oikein tunnen, kuinka ajatukset tulevat imaistuiksi tuulettimeen, ja mieleeni jää tyhjä rauha. Jos vieläkään ei toimi, hengitän toisesta sieraimesta sisään ja toisesta ulos. Sieraimia voi painaa sormilla kiinni vuorotellen, jos temppuun muuten tuntuu hankalalta keskittyä. Kun ajattelee sormilla painamista vuorotellen hengityksen tahtiin ja hengitystä, ei mieleen enää mahdu muita ajatuksia.

Tunnen itseni läpikotaisin. Tiedän, mistä kaikki yllykkeeni ja tunnelukkoni ovat peräisin. Ymmärrän sisäisen maailmani rakentumisen perustan ja vuosien varrella tekemäni työn kasvattaa minuuttani. Se tuo myös lohtua. Minä olen ihminen, ja ihmiset rakentuvat näin. Minä olen normaali ja terve. Minä olen rikas, koska minulla on koti, perhe, työ, ystävät ja kaikki omat henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteeni. Olen autenttinen itseni. Myös itsensä ja mielensä tunteminen lisää turvan tunnetta.

merenrannalla