Elinkeino- ja kaupunkikehitys

Elinkeino- ja kaupunkikehitysyksikkö vastaa elinkeino- ja innovaatiopolitiikasta, työllisyysasioista, yrityspalveluista, maahanmuutto- ja kotouttamisasioista, kaupunkipolitiikasta, osallisuudesta, kansainvälisistä asioista, kaupunkimarkkinoinnista ja tapahtumien järjestämisestä.

Vahvistamme Espoon ja yritysten elinvoimaisuutta sekä espoolaisten työllisyyttä ja osallisuutta. Parannamme espoolaisten osallisuutta ja mahdollisuuksia aidosti vaikuttaa kaupungin kehittymiseen.

Vastaamme kaupunki palveluna -mallin avulla kasvaviin ja monimuotoistuviin palvelutarpeisiin asiakas- ja asukaslähtöisesti, kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti. Käytämme palvelujen järjestämisessä verkostomaisesti ja organisaatiorajat ylittäen olemassa olevia henkilö-, tila- ja muita resursseja digitalisaatiota hyödyntäen. Mallia sovelletaan esimerkiksi Business Espoo -yrityspalveluverkostossa, Työllisyyden palvelutorissa sekä Maahanmuuttajien osaamiskeskuksessa.

Kaikki mukana työelämässä

Tavoitteemme on, että Espoon työllisyysaste nousee 75 prosenttiin ja työttömyys alenee 5 prosenttiin. Kehitämme kumppaniemme kanssa työnhakijoiden ja työnantajien palveluekosysteemiä. Tavoitteena on kaikkien työikäisten mukana pysyminen yhteiskunnassa ja työelämässä. Vastuumme korostuu erityisesti nuorten, maahanmuuttajien, korkeasti koulutettujen ja pitkäaikaistyöttömien palveluissa. Espoolaiset ovat erityisen korkeasti koulutettuja, mikä huomioidaan myös työllisyyden hoidossa.

Parhaat palvelut yrityksille

Kehitämme yrityspalveluita yhdessä yritys- ja yrittäjäasiakkaiden kanssa. Koordinoimme Business Espoo -yrityspalveluverkoston kehittämistä ja johdamme verkoston toimintaa yhdessä verkostokumppaneiden kanssa. Palvelemme yrittäjiä ja yrityksiä liiketoiminnan kehityksen kaikissa vaiheissa. Varmistamme, että kansainväliset osaajat ja investoinnit tukevat yritysten kestävää kasvua, ja myös maahanmuuttajataustaiset yrittäjät saavat tarvitsemansa palvelut. Autamme työnantajia kartoittamaan henkilöstötarpeitaan ja löytämään työntekijöitä.

Kansainvälinen Espoo

Edistämme kansainvälisyyttä espoolaisessa arjessa. Tuemme aktiivisella järjesto- ja sidosryhmäyhteistyöllä monikulttuurista Espoota. Huolehdimme yhdessä kaupungin muiden toimijoiden kanssa, että maahanmuuttajaperheiden lapset saavat varallisuudesta riippumatta hyvät lähtökohdat elämään, jatko-opintoihin ja työhön. Tuemme kaupungin palvelutuotantoa maahanmuuttajien ja muiden kaupunkilaisten välisten hyvinvointierojen kaventamisessa.Tavoitteenamme on tehdä Espoosta entistä kiinnostavampi kansainvälisille yrityksille, osaajille ja sijoittajille yhdessä kumppaniemme kanssa. Tuemme kestävää kasvua ja vastaamme työvoiman kysyntään houkuttelemalla kansainvälisiä osaajia Espooseen ja auttamalla heitä asettautumaan tänne. Kehitämme kansainvälistä toimintaa kaupunkitasoisesti ja vastaamme kansainvälisestä kaupunkimarkkinoinnista. Edistämme kansainvälistä näkyvyyttä ja yhteistyötä esittelemällä Espoon vahvuuksia kansainvälisille vieraille. Kehitämme Espoota kansainvälisesti kiinnostavana tapahtumakaupunkina.

Osallisuus ja kaupunkipolitiikka

Tavoitteemme on edistää hallinnon avoimuutta ja luottamusta demokratiaan. Kaikkien kaupunkilaisten osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien kohentamiseksi tuemme asukkaiden lähitekemistä sekä kehitämme kaupungin toimintakulttuuria ja lähidemokratiaa. Rakennamme aktiivisesti yhteistyötä järjestöjen, muiden kaupunkien sekä valtionhallinnon kanssa. Teemme aktiivista vaikuttamistyötä vastuualueemme toiminnan rahoituspohjan, toimintatapojen ja lainsäädännön kehittämiseksi.